• Paras kesätyö ikinä 2019

Paras kesätyö ikinä 🤩

Olen toinen paras kesätyö ikinä -voittajista ja minun ideani työhön oli kehitysvammaisten ja ikäihmisten kanssa ulkoilu ja muutenkin sellainen viriketoiminta. Ja juuri näitä asioita olen tämän kuluneen viikon aikana tehnyt. Olen yksin asiakkaiden kanssa käynyt lenkeillä ja välillä ohjaajatkin ovat olleet mukana, olen lukenut lehtiä, ollut juttuseurana, ruoka-apuna ja mikä tärkeintä, ollut läsnä siinä hetkessä asiakkaan kanssa. Kaikki kolme viikkoa teen töitä Lehtolan palvelukodissa, joka on suunnattu kehitysvammaisille.


Säät ovat olleet todella kuumia, liiankin kuumia tähän työhön, sillä nyt kun loppuviikosta on ollut todella kuumat säät eivät asiakkaat keskipäivän jälkeen jaksa lähteä ulos lenkille.Onneksi aamupäivän lenkit onnistuvat kuitenki hyvin. Tämän viikon aikana olen käynyt seitsemän pyörätuolissa olevan asiakkaan kanssa lenkillä ja viiden asiakkaan kanssa kävelemässä.


Mikä on parasta tässä työssä? Ehdottomasti se, miten palkitsevaa tämä työ on. Se merkitsee asiakkaille todella paljon kun heidän kanssaan käydään lenkillä ja ylipäätänsä vietetään aikaa. On ihanaa huomata se, miten paljon iloa tämä työ tuo muille.


Odotan innolla tulevia viikkoja tämän työn parissa!

49 katselukertaa

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Työviikko nro 2

Juhuu! Toinen työviikko on jo melkein takana ja viikonloppu häämöttää, onneksi.😊Tämä työ on ihanaa, mutta myös todella rankkaa fyysisesti. Tämän viikon aikana olen käynyt 6 pyörätuolissa olevan asiak

    © 2019 Mäntyharjun kunta / nuorisopalvelut

    Nuorisopalvelut_logo_RGB.png